28. joulukuuta 2013

Joululahjoja

Sainhan sen ananasmekon jouluksi valmiiksi.
Välillä piti pipoja virkata ihan kolme kappaletta; pöllö, Hello Kitty ja Angry Bird ja yksi peitto valmiiksi saattaa.


Pipoja

Pöllö-piposta en edes kuvaa kereny ottaa.


Hello Kitty-pipo tällä kertaa Novitan Hile langasta kun Siiriä ei enää saa... Oikein nätti tuli näinkin.




Angry Bird-pipoa pienelle pojalle :D


takana pyrstö

Vauvan peitto



peitto
Tähän virkattuun työhön piti ommella kangas pohja.

Virkkuutyön oli aloittanut tätini joskus kesällä. Kuvan mallista nähtyään oli miettynyt muutaman päivän että miten ruutu virkataan.
Selvitettyään miten ruutu virkataan sai tehtyä noin puoli metriä peittoa , kun äkillisesti menehtyi.
Peitto siirtyi sitten äidilleni, joka joutui myös miettimään mallikertaa ( sitä en tiedä miten pitkään hänellä meni ratkoessa mallia ).
Minun piti siis ommella mummon vanhasta ohuesta päiväpeitosta kaksin kertainen pohja kun virkkaus on sen verran harva kuvioinen.
Virkkaus piti ommella käsin pohjaan kun siinä on nyppyjä reunassa ettei koneella voinut ommella.

Virkkuun koko on jotain 60 x 120 ja koko peiton kooksi tuli n. 82 x 140cm.


Ananasmekko


ananasmekko
Ananasmekko persikan värisenä Lisa Uni langasta.
Helmasta tuli vähän pitkä, mutta sopii noin 80cm asti.

Ohje täällä Novitan sivusto
takaa
 Napit piti kaivella omasta nappilaatikosta kun taaskaan en nappikauppaan kerenny.
Pitää vielä käydä ostamassa satiininauha vyötärölle.

ananasmallikerta




Lumihiutaleita on vielä tulossa lisää kun löysin youtubesta nättejä malleja :D


                                                                              ^_^


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti