20. helmikuuta 2014

Bambu virkkuukoukku ja parsintaa

Bambu virkkuukoukku

Aika yleistä näyttäisi olevan, että virkkuukoukut katoaa käytössä heti kun selkänsä kääntää...

Nyt katosi käytöstä 3mm koukku ja just kun olisin sitä tarvinnut.
 Etsin sohvien alta, lanka koreista ja pakastimen välistä. Vaan eipä löytynyt, liekkö isompi neiti kuljettanut taas kokeillessaan ketjuvirkkausta.

Onneksi isäntä oli menossa kaupoille, niin kävi ostamassa "sekatavarakaupasta" uuden koukun.
Muita koukkuja ei kuuluma ollut kuin 3mm bambuinen virkkuukoukku.

Samalla oli ostanut paketin neuloja jossa on niitä moneen lähtöön, niitäkin kun häviää yhtenään.

Bambu virkkuukoukku ja neulat
Bambu koukku olikin uudempi minulle tuttavuus. Ensi tuntuma koukkuun oli kuin olisi grillitikku ollut kädessä ja virkkaus oli vähän heppoisen oloista.
Hyvin virkkaaminen kuitenkin lähti sujumaan alku haparoinnin jälkeen. Saa nähdä miten pitkään kestää käyttöä...


Novita Polku ja bambu virkkuukoukku
Pääsin jatkamaan hartiahuivin virkkaamista Novitan Polku langasta, punajuuren värityksellä.



Parsintaa

Isännän lemppari villasukat on odottanut parsintaa jo jonkun aikaa, joten nyt kun sattui samaa lankaa löytymään lankakassia punkaessa, otin homman haltuun ja kursin reijät umpeen. Ettei tarvitse neuloa uusia sukkia.  ;)


sukan parsintaa

Oikeaoppisuudesta viis, mutta parsin neulalla vetelin lankaa reunasta reunaan ja sitten virkkuukoukulla tein silmukoita jotka sitten neulalla harsin kiinni yläreunaan.
Lopuksi kuluneet harvat kohdat vahvistin neulalla silmukoita jäljitellen.

parsittu sukka
Lopputulos ei välttämättä niin siisti, mutta isäntä sai sukat taas käyttöön.  :D


Olisi kiva lukea, miten muut olette kokenu bambuisella koukulla virkkaamisen, onko parempi kuin alumiininen tai muovinen...??




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti