10. joulukuuta 2017

Joulun odotusta

Joulukuu on mennyt töitä tehdessä ja illat on sen verran hulinata että ei meinaa keretä mitään käsitöitä tekemään.
Joinain iltoina kuitenkin on ollut pakko yrittää yhdistellä niitä KalevalaCAL paloja vaikka silmät sirrissä ja vettä valuen, että kerkeisi lahjapeitto valmiiksi ennen joulua. Nyt onkin noin puolet paloista yhdistettynä.
Siitä sitten tuonnempana...

Facebookissa, Frivoliteter är ett fantastiskt handarbete! nimisellä sivustolla näkyi kutsu osallistua palojen käpyilyyn PINKKIIN monumenttiin naisten oikeuksien puolesta. Lähemmin asiasta  TÄÄLLÄ !!!

Pari ruutua olen kerennyt kokeilemaan,

käpypitsi neliöt
Ohjeessa ruutu aloitetaan kaaresta, joka sitten jäi jotenkin isommaksi kuin muut....
Ruudun voi aloittaa myös renkaastakin, on minusta helpompi silleen.




Lankana on jokin vanhempi Novitan virkkaus lanka, isossa kerässä...
Pitänee etsiä muita pinkkejä lankoja ruutuihin.
Vielä kun saisi lähetettyä sinne minne pitääkin. 😉

Työpaikan joulukalenteriin käpyilin ruusukorvikset, jotka olen aikaisemminkin täällä julkaissut...


Toivottavasti saajalle ovat mieluisat ja ettei ennakkoon saaja ainakaan  näkisi 😅

ASKARTELUA

Lasten kanssa on askarreltu jouluisia tähtiä ripustettavaksi katosta roikkumaan.
Tähtiä varten jouti ostamaan eri värisiä paperia. Tokamnnilta löytyi sopivasti moniväri paketti tulostuspaperia.



Ohjeita tähtiin on monenlaisia...esim.  TÄÄLLÄ

Kuvina meidän käyttämä ohje...

Leikataan 6 neliötä, joihin voi piirtää apuviivat jotka leikatan auki.





Aletaan taittelemaan sakaroita. Sisimmät sakarat liimataan yhteen.



Käännetään neliö ja seuraavat sakarat liimataan yhteen


 Taas käännetään neliö ja liimataan sakarat yhteen. TOISTETAAN vielä joka sakaralle...



Nätä sakaroita 6 kertaa...


Liimataan sakarat toisiinsa keskeltä. Huomioi keskikohdat mieluimmin samaan suuntaan.


Kaksi kolmen sakaran ryhmää...


Liimataan keksikohdat vastakkain yhteen.


Valmis tähti! Sitten vain lanka ja kattoon roikkumaan nastalla tai teipillä.



Itsenäisyyspäivän kunniaksi piti tehdä myös pari sinistä tähteä valkoisten joukkoon.


Punaisessa tähteddä kokeilin lisää ulottuvuutta...
Jätin yhden sakara kerroksen liimaamatta jotta tähteen tuli lisä sakaroita "ulos päin"


lisäsakarat

ViRKKAUS

Virkattuakin on jotain vähitellen pitkin syksyä.

Nyt kokeilussa oli uudemman mallinen joulukello valoketjuun.

Kello kokeilemassa paikkaa valoketjussa

virkattu joulukello



Käyttämäni ohje.... lisäsin viimeisen kerroksen kiinteitä ryhtiä antamaan.

Kelloja on suunnilleen kymmenen kappaletta tehtynä, tässä osa jotka pääteltynä.
Lankana oli jokin naapurimaasta tuotu puuvillalanka joka on käsitelty kevyesti jollakin vahalla (?) ja olikohan 1,5mm koukku.

Jouluun on vielä 14 yötä... Haukaa joulun odotusta!


^_^


8. marraskuuta 2017

"Hakekaa kätilö" -vauvan peitto

Edellisen vauvan peiton kun sain valmiiksi aloitin heti uuden virkkaamisen.
Siitä on nyt aikaa mennyt ainakin 3 ja puoli kuukautta, jona aikana peittoa olen virkannu silloin tällöin muiden virkkaustöiden välissä.

Lankajemmassa oli turkoosin sinistä lankaa monta kerää, jotka olin saanut ystävältäni.

Lanka Sublime baby cashmere merino silk dk, 50g kerä x7,5kpl ja 4mm koukku.


"hakekaa kätilö"-vauvan peitto


Tässä peitossa toteutin jo aikaisemmin  mietinnässä olevan kuvion muutoksen, joka toinen ruutu reijällisenä ja joka toinen pumpinaisena. Nätti näinkin ja pojalle etenkin sopivan näköinen.



Peiton reunuksen huolittelin aaltomaisella reunalla...
4ktj+pp, hy 4, ks.

Ohje kuvio:
Minun peitossa muunneltu versio.

Ensimmäinen rivi ketjusilmukka aloituksen jälkeen virkkasin pylväs+ktj joka toiseen ktj,
Seuraavat 2 riviä pylväitä, sitten kolmannella rivillä vasta reikäkuvion aloitus.

Samanlaisesti reikäkuvion päälle kaksi riviä pylväitä, jonka jälkeen seuraava rivi pylväs joka toiseen+ktj


Näin muuttamalla kuviota sain ruudusta neliskanttisemman.

Aikaisempia "Hakekaa kätilö"-pettoja, löytyvät aikaisemmista postauksista...

peitto pojalle
peitto tytölle




^_^

5. marraskuuta 2017

KalevalaCal 2017 ruutuja




Näitä kalevalacal ruutuja on saanut tosiaan urakalla virkkailla.
Onneksi urakka on loppusuoralla jo, enää kolme varsinaista ruutua ja neljä bonus ruutua olisi jäljellä.
Bonus ruutujahan ei välttämättä tarvtse tehdä.
Suuri on urakka myös saada ruudut yhdistettyä, siinä kohtaa monella saattaa jäädä työ kesken.

KalevalaCAL ruutujen kaikki ohjeet löytyy TÄÄLTÄ

Tunturi                                                                                                  Kallio                                                   
                                       
18. Taina Tauschi: Pohjolan häät - The Pohjola Wedding















19. Annika Yrjölä: Tellervo















 20. Milla Elo: Tapio







21. Tuula Kyrölä: Lintukoto - Bird Home












Viimeisimpänä viime perjantaina ilmestyneet ruudut. Tunturissa värit vaihtoi yhdessä kohtaa paikkaa, mutta ei haittaa, niin kuin joisssin muisskin on saattanut käydä.

Huomisesta lähtien ruutujen valmistumis tahti tulee hidastumaan.

Yleensä olen virkannut ruutuja pitkin päivää, mutta nyt maanantaina lähden pitkästä aikaa töihin joksikin aikaa, niin en kerkeä virkkailemaan vasta kuin illalla.





^_^










3. marraskuuta 2017

Virkattu koiranliivi


Virkkauskokeilut sen kun vaan jatkuu.

Aikaisemmin kokeilin virkata koiralle liiviä ohuemmasta langasta, josta ei sitten tullut sopivaa.
Nyt kaivelin lankavarastosta jämäkerän Red Heard.in heijastavaa lankaa, joka on aika paksua.
Käyttöön otin 6mm koukun.


Taran heijasta liivi


liivi päällä ulkona hämärässä

heijastava liivi



Kirjallinen ohje englanniksi liiviin löytyy TÄÄLTÄ  ja sovellettu ohje videon löydät TÄÄLTÄ

Liivistä tuli lyhyt töpykkä kun lanka loppui kesken. Tarkoitus olisi sen yltää pdemmälle takaselkään sati.

Lisäksi kokeilin college-liivin tekoa pikaversiona.
Liekkasin risasta housuista lahkeen jossa kuminauhat ja siihen reiät jalkojen kohdille. Pyöristykset perähelmaan ja vola! siinäpä pikainen liivi koiralle.




^_^



28. lokakuuta 2017

Trikoo tuninkat

Yhtä äkkiä tuli innostus taas ommella neidille jotain.

Käytiin neidin kanssa yhdessä ostamassa  mieleiset kankaat Bellabit liikkeestä ja neiti sai valikoida muutamat kankaat itse.
Bellabit liikkeessä on perusvalikoima ompelukankaita ja sisustuskankaita. Mieluiten käyn kaupasta ostamassa kankaat kuin tilaisin netistä. Kankaita pitää saada hypistellä ja fiilistellä mitä niistä tekisi...

Pöllö collegekangas oli pakalta 17€/m ja punainen kukka- sekä tumma perhoskangas löytyi pala laatikosta hinnaltaan 30€/kilo. 

Ompelemisen aloittamisessa pitkästä aikaa oli taas vähän haasteellista. Penskat kerkeää tehdä kaiken näköistä jäynää ja tuhojaan koneille.
Nyt piti etsiä syytä miksi saumuri ei toimi. Kotvan aikaa imeteltyä löytyi saumurin sisältä pieni kivi joka jumitti koko koneen.
Yleensä koneista on säädöt väännelty miten sattuu.
Ja uudet saksetkin piti ensin käydä ostamassa ennen kankaiden leikkaamista.

Kumpa olisi oma "työhuone" jossa koneet saiai olla rauhassa ja aina valmiina hommiin...

Nyt ei neiti suostunut malliksi pukemaan tuninkoita päällensä, joten ovat vain hengarilla.



pöllö tuninka



nappilista


Pöllö tuninkaan ompelin nappilistan ettei tarvitse paksua huolittelua. Ei tullut hirveän siistiä jälkeä tällä kertaa, alkoi olla jo myöhä ilta kun tätä tein.

kukka tuninka



Kaikkiin tuninkoihin käytin samaa mekosta otettua kaavaa. Kokona on yhdistetty 116/122cm, kun typyykä on ikäisekseen vähän pötikkä.

perhos tuninka

 Tyttö sanoi tätä perhos tuninkaa yöpaidaksi...

Helmojen ja hihansuiden reunat sekä kaitaleen reunat huolittelin saumurilla kiinnittäen kahdella tikkauksella.
Minulla on saumuri jossaon myös tasosaumasukin, mutta se ei ole -ikinä- toiminut niin kuin pitäisi, joten helpompi on on käyttää vain saumuria.


Ompelin myös yhden pöytäliinan.

pellavaliina
Pöytäliina tuli pellavakankaasta, kuuluma tuotu naapurimaasta.

Nurkat ompelin jiirisaumalla, näin tulee siistimmän näköistä jälkeä kuin tavan päärmeellä.


Nyt on kehitteillä minun pikkuiselle kääpiömäyräkoiralle liiviä talven pakkasille...

Ensin yritin virkata pariin otteeseen liiviä, mutta siitä tuli aina liian pieni, joten hylkäsin sen viritelmän.
Tilkkulaatikossa oli pojan työhousujen lahkeet joutavana, joista ompelin raakaverion heijastinliiviksi.
Liivistä puuttuu vielä mahan alta kiinnitysnauhat tarranauhoineen.
Onhan tuo liivi vielä iso, mutta vielä se koira kasvaa vähän korkeutta ja paljon pituuttakin.

Taran heijastusliivin tekele
Reunakanttaukset ei onnistunut siististi kun tikki hyppi jostain syystä, enkä sitä siihen hätään enää korjailemaan alkanut.
Parempi olis tehdä vuorellisena jotta saisi nätimmät reunat.
Koekäytössä  näkyi hyvin pimeällä pihalla ulkolluttaessa.




^_^






23. lokakuuta 2017

KalevalaCAL 2017

Nyt on suurin osa Kalevalacal ruutuduista tehtynnä. Vielä pitää jaksaa muutamat viikot tsempata itteä tekemään ja sitten vielä urakka yhdistää ruudut.

Kolmisen viikkoa sitten tuli olkapäät kipeiksi ja etenkin vasen olka ja käsivarsi kipeytyi niin ettei yöllä nukutuksi saanut. Siihen auttoi kunnon särkylääkkeet ja Voltaren voide.
Nyt ei onneksi enää kipeää tee, mutta meinaa niska jumittua.



12. Soile Olmari: Kasvun ihme - Miracle of Growth















13. Seija Ervelius: Ei ole Vuoksen voittanutta - Nothing conquers the Vuoksi











14. Marika Nordling: Sammon taonta - Forging the Sampo












15. Arni Oksanen: Tuonelan joutsen - Swan of Tuonela












16. Johanna Nuorela: Neidon kehrä - Maiden's spindle











17. Heli Isoniemi: Nuotiovalkea - Fire and Light












Pohjolan häät niminen ruutu on nyt virkkauksessa. Tosin illalla meni jo hermot kun ei silmukka määrät sattuneet kohilleen.
Pitää huomenna yrittää uudemman kerran valoisalla ja ehkä paremmalla mielellä.
Joihinkin ruutuihin en hirveän tyytyväinen ole, etenkin niihin missä kirjovirkkausta on...


Tuli tuossa ommeltuakkin. Ommella surrautin tyttöselle kolme tuninkan tapaista.
Käytiin tytön kanssa kangaskaupassa ja sai neiti itse vähän valita kankaita.

Niistä myöhemmin kun saan kuvattua tuninkat.



^_^